Claire Denis
Claire Denis on tämän hetken ranskalaisen elokuvan suuri nimi ja samalla eräänlainen vieras Ranska-nimisessä maassa; hän löytää yhä uudelleen, ja aina edellisistä elokuvista erottuvalla kielellä ja ilmaisulla, henkisen ja aineellisen juurettomuuden, eristyneisyyden, yksinäisyyden, salattujen halujen ja kaipuuntunteiden virrat yhteiskunnan ja yhteisöjen ulkolaidoilla ja eri kulttuurien rajapinnoilta.
Denis syntyi Pariisissa 1948 mutta vietti lapsuutensa Afrikassa (hän palasi 14-vuotiaana nimenomaan Pariisin esikaupunkeihin) johon monilla hänen elokuvillaan ja niiden avainkosketuksilla - lähtien Kameruniin sijoittuvasta esikoiselokuvasta Chocolat (1988) - on suora suhde. Monet Denisin tarinat ovat kertomuksia ulkopuolisuudesta ja vieraudesta, tai "toiseudesta" kuten syvällisyyden raja-alueella toimivat tutkijat kai sanoisivat.
Ranskalaisen elokuvan vanha perusreitti elokuvan ohjaajaksi kulki assistentin tehtävien kautta, ja niin myös Denisin tapauksessa sillä erotuksella että hänen työtovereitaan olivat ajan kiintoisimmat ulkomaalaiset ohjaajat, monesta maasta: Makavejev, Costa-Gavras, Wenders, Jarmusch (kaikki heistä taannoisia Sodankylän vieraita). Denisin ensimmäisen vuosikymmenen ohjaukset huomattiin: tummasävyinen kukkotaisteluelokuva Päin kuolemaa (1990) lähestyy melkein dokumentaarisesti alamaailman kuvia, J'ai pas sommeil (1994) liikkuu lähes film noirin tapaan sarjamurhaajan kertomuksen puitteissa, Nenette ja Boni (1996) on Marseillessa tallennettu, veljen ja sisaren epäortodoksisen suhteen sensuaalinen ja tunneherkkä kuvaus; kaikissa niissä on paljon hellyyttä, ja samalla rajuja virtoja pinnan alla.
Pankin räjäytti varsinaisesti Beau Travail (1999). Sotilaskoulutus on monessa elokuvassa käsitelty ja lopulta kulutettu aihe, mutta Denis luo siitä ainutlaatuisen ja mitään aiempaa jäljittelemättömän näyn: militaristiset harjoitukset ja äkseeräykset saavat tanssillisen, koreografisen ja musiikillisen - lumoavan - muodon. Se on niin intensiivinen että katsoja pelkää.
Ollaan tekemisissä tuntemattoman kanssa, keskellä pelon ja himon toistuvaa hämäystilaa. Asiat yllättävät, koska kulma niihin on alati uusi; samaan liittyy ohjaajan persoonallinen tapa rajata kuvat, rytmittää leikkaus, luoda äänimaailma (musiikkivalinnat ovat aina rohkeita). Kasvot - ehkä muistettavimmin Michel Subor joukon vanhimpana auktoriteettina - ovat kivikovia, aivan kuten maisema on riisuttu.
Denisin 2000-luvun elokuvia ovat esimerkiksi Trouble Every Day (2001), L'intrus (2004) - jonka sydämensiirtoteema tapahtuu kuin unitilassa -, White Material (2009) sekä ehdottomiin päätöihin kuuluva 35 rhums (2008) jossa kyky punoa ääni, väri ja kuvien kudelma puhtaaksi elokuvaksi saavuttaa huipentuman.
Peter von Bagh
